5.4.1995

Asianomistajan vaatimukset Hyvinkään kihlakunnanoikeudessa

A yhtyi asianomistajana syyttäjän vaatimukseen kultaseppä B:n tuomitsemisesta rangaistukseen tuottamuksellisesta kätkemisrikoksesta sen johdosta, että B oli 8.11.1991 ostanut C:ltä tämän A:lta 7.11.1991 anastaman 10 000 markan arvoisen kultaisen rannekellon kultaisine rannekkeineen romukullan hinnalla katsoen siinä olevan 40 grammaa kultaa ja maksanut siitä C:lle 1 200 markkaa. B oli sulattanut kellon. B oli hankkinut varkaudella saatua omaisuutta, vaikka hänellä oli ollut syytä epäillä, että omaisuus oli saatu varkausrikoksella.

A vaati myös B:n velvoittamista yhteisvastuullisesti C:n kanssa suorittamaan vahingonkorvauksena kellon arvon 10 000 markkaa korkoineen sekä korvaamaan oikeudenkäyntikulut 1 500 markalla.

Kihlakunnanoikeuden päätös 29.9.1992

Kihlakunnanoikeus lausui, samalla kun C tuomittiin varkaudesta rangaistukseen ja velvoitettiin suorittamaan vaaditut korvaukset, että B oli normaalin kauppatavan mukaisesti tarkastanut C:n henkilötiedot ja ottanut tältä kuittauksen ja vakuutuksen esteettömyydestään myydä kello, mutta ei ollut kysynyt C:ltä kellon alkuperää. Kihlakunnanoikeus katsoi, että B ostaessaan kellon C:ltä oli toiminut normaalin kauppatavan mukaisesti. Näyttämättä oli jäänyt, että hänellä olisi ollut erityistä syytä epäillä kelloa anastetuksi. Näillä perusteilla kihlakunnanoikeus hylkäsi B:hen kohdistetut vaatimukset.

Helsingin hovioikeuden tuomio 28.12.1993

Virallinen syyttäjä ja A valittivat hovioikeuteen. Hovioikeus jätti kihlakunnanoikeuden päätöksen pysyväksi.

Perustelut

B on kultasepänliikkeessään ostanut C:ltä tämän A:lta anastaman kultaisen rannekellon kultaisine rannekkeineen ja maksanut niistä romukullan hinnan 30 markkaa grammalta eli 1 200 markkaa. B on kertonut, että koska yleisen kauppatavan mukaan käytetyillä kultaesineillä ei käydä kauppaa, hän oli sulattanut kellon kuoren kultaosat ja rannekkeen sekä heittänyt muut osat pois. Vastaavan uuden kellon ja rannekkeen vähittäismyyntihinnaksi B on Korkeimmassa oikeudessa arvioinut 7 000 -8 000 markkaa.

Rikoslain 32 luvun 4 §:n mukaan tuottamuksellisesta kätkemisrikoksesta on tuomittava se, joka hankkii luvun 1 §:ssä tarkoitetulla rikoksella saatua omaisuutta, vaikka hänellä on ollut syytä epäillä, että omaisuus on saatu tällä tavalla. Hallituksen esityksessä rikoslain kokonaisuudistuksen ensimmäiseksi vaiheeksi (HE 66/88) todetaan tuottamuksellisesta kätkemisrikoksesta muun muassa: "Arvioitaessa sitä, onko tekijällä ollut syytä epäillä omaisuuden alkuperää, on kiinnitettävä huomiota tekijän tiedossa olleisiin seikkoihin ja olosuhteisiin. Jos tekijällä näiden seikkojen ja olosuhteiden perusteella on ollut syytä epäillä omaisuus pykälässä tarkoitetulla tavalla saaduksi, hän omaisuuteen ryhtyessään syyllistyisi tuottamukselliseen kätkemisrikokseen siitä riippumatta, onko hän todella epäillyt omaisuuden alkuperää vai ei. Tekijän tulee siis olla tietoinen niistä seikoista, joiden perusteella omaisuuden alkuperää on syytä epäillä, esimerkiksi siitä, että omaisuuden myyntihinta on poikkeuksellisen alhainen, tai siitä, ettei myyjällä voi olettaa olevan kyseistä omaisuutta laillisesti hallussaan."

C on Korkeimmassa oikeudessa kertonut, että hän oli kaupantekoa edeltäneenä aikana käyttänyt runsaasti alkoholia pitkän aikaa, minkä seikan oli täytynyt näkyä hänen olemuksestaan. C on kertonut olleensa myös kaupantekohetkellä havaittavassa humalatilassa. B puolestaan on kertonut, ettei hän ollut kiinnittänyt huomiota C:n olemukseen eikä havainnut tämän mahdollista juopumusta.

B on kertonut kaupan yhteydessä tarkistaneensa C:n henkilötiedot muistamatta enää mistä asiakirjasta se oli tapahtunut. C on kertonut esittäneensä valokuvattoman työvoimakortin, josta oli ilmennyt myös se, että hän oli ollut työtön. C:n nimi ja henkilötunnus oli merkitty kaupanteon yhteydessä laadittuun ostokuittiin, jonka C oli allekirjoittanut vakuuttaen samalla olleensa esteetön myymään kellon. C ei ollut kertonut kellon alkuperästä, eikä B ollut sitä myöskään tiedustellut. C:n mukaan kaupanteko oli kestänyt 15 - 20 minuuttia.

Arvoesineen myyjän henkilötietojen tarkistamista kuvattomasta työvoimakortista edellä kuvatuin tavoin ei voida pitää hyväksyttävänä kauppatapana.

Kellosta ja rannekkeesta maksettu kauppahinta on huomattavasti alittanut niiden vähittäismyyntihinnan. C:n kertomusta siitä, että hän oli käyttänyt pitkään runsaasti alkoholia ja oli ollut tapahtuma-aikana humalatilassa, ei ole syytä epäillä. Nämä seikat huomioon ottaen Korkein oikeus katsoo, että B ei ollut vaatinut C:ltä riittävää selvitystä kellon ja rannekkeen omistusoikeudesta. B:llä oli niissä olosuhteissa ollut syytä epäillä, että C:n ostettavaksi tarjoama kello oli saatu rikoslain 32 luvun 1 §:ssä mainitulla rikoksella.

A:n kihlakunnanoikeudessa kuulustuttama todistaja on kertonut A:n ostaneen kysymyksessä olevan kellon rannekkeineen 10 000 markalla. Todistaja on sanonut omistavansa eri merkkisen kultakellon, jonka kultainen ranneke oli vähän paksumpi kuin A:lla olleen kellon ranneke. Todistaja oli maksanut kellostaan vajaat 10 000 markkaa. B:n on edellä todettu arvioineen A:n kelloa vastaavan uuden kellon ja rannekkeen vähittäismyyntihinnaksi 7 000 - 8 000 markkaa. Tämän perusteella Korkein oikeus katsoo A:n kellon ja sen rannekkeen arvoksi 8 000 markkaa.

Koska kysymyksessä on tuottamuksellinen rikos, viivästyskorko on tuomittava vahingonkorvaukselle vasta korvausvaatimuksen esittämispäivästä lukien.

Lainkohta

Rikoslaki 32 luku 4 §

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio ja kihlakunnanoikeuden päätös B:n osalta kumotaan. B tuomitaan 8.11.1991 tehdystä tuottamuksellisesta kätkemisrikoksesta 50:een 50 markan määräiseen päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa 2 500 markkaa.

B velvoitetaan suorittamaan A:lle korvaukseksi anastetusta kellosta 8 000 markkaa 16 prosentin korkoineen 29.9.1992 lukien sekä korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista 1 500 markkaa. Korvausvelvollisuus on näiltä osilta yhteisvastuullinen kihlakunnanoikeudessa korvausvelvolliseksi tuomitun C:n kanssa. Lisäksi B velvoitetaan suorittamaan A:lle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista Korkeimmassa oikeudessa ja hovioikeudessa yhteensä 7 115 markkaa 16 prosentin korkoineen tämän tuomion antopäivästä lukien.